Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Olet saapunut diandraflores.suntuubi.comiin - upeaäänisen Diandra Floresin, näin tutummin Didin fanisivuille! Täältä löydät kaiken tiedon mitä Diandrasta tarvitset, sekä kuumimmat uutiset!
 
 
 
 
"Itku voi olla lähellä"
31.03.2012 16:57 | FanLovesYa

Diandra aikoo esittää huomenna Idolsin live-lähetyksessä tunteeta pintaan nostattavan kappaleen, Johanna Kurkelan Prinsessalle. Kappaleen valintakriteerinä oli tällä kertaa se, että laulun on täytynyt esiintyä elokuvassa. Näin Diandra kertoo kappaleestaan:

"Mulla oli alunperin mielessä Dream Girls, joka on yksi mun lempileffoista. Olisin halunnut esittää siitä jommankumman oikeista power-kappaleista, mutta sitten ajattelin, että olen jo esittänyt aika monta sellaista."

" Päädyin lopulta kotimaiseen kappaleeseen, joka on kivaa vaihtelua. En ole vielä täällä laulanut mitään suomenkielistä, ja tuo on ihan älyttömän kaunis kappale. Vaikka se on surullinen biisi, siinä on kuitenkin jotenkin lohduttava tunnelma. Tulee aina melkein itku, kun sen kuulee"

Kappale on tullut tutuksi elokuvasta Prinsessa (2010) jonka pääosissa nähtiin Katja Kukkola, Samuli Edelmann, Krista Kosonen sekä PMMP yhtyeestä tuttu Paula Vesala.

Kappaleen on sanoittanut Mariska ja Paula Vesala. 

"Se on sellainen kappale, joka sopii varmasti monen elämään. Ei välttämättä tällä hetkellä, mutta ainakin jossakin kohtaa elämää. Kappale kertoo kuolemasta. Siinä on tosi nätti melodia ja kauniit sanat"

"Voi olla, että itku on lähellä siinä hetkessä, kun oikein miettii sitä tekstiä. Mun mielestä se on yksi kauneimmista teksteistä, mitä on kirjoitettu. Maailmassa on paljon kauniita sanoituksia, mutta tuo on yksi kauneimmista mitä olen kuullut."

"Lopussa voi tulla vähän silmiin sellainen lasittunut katse. Toivottavasti ei nyt ihan itkuksi mene. En usko, kyllä siinä täytyy pitää itsensä koossa, vaikka olisi millainen hieno teksti laulettavana"

Diandra myös kertoo miten lavastuksen voisi laittaa esitystä varten:

"Jos lavalle saisi savua, niin se olisi tosi hienoa, mutta se on varmaan vähän mahdotonta. Olisi myös ihana, jos olisi joku pieni pihakeinu, missä voisin laulaa. Savun keskellä"

 


( Päivitetty: 06.04.2012 21:57 )

 - FanLovesYa
1. 2. 3. 4. 5. Pisteet: 5.000



<< Takaisin



Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut

Yksityinen 
Roskapostisuojaus: Paljonko on viisi plus kahdeksan?
(Pakollinen, Vastaa numeroin)



Ei kommentteja




Subscribe RSS

©2019 Floreticas - suntuubi.com